KYT ry:n tapahtumat ja kokoukset

Insinööriliitto takaisin YTN:n ja Akavan ytimeen

Sunnuntai 22.5.2016 - TimoK


Porokari syrjään – Samu Salo on Insinööriliiton uusi puheenjohtaja

                                                                Harri Repo 20.5.2016 tekniikka&talous

Samu Salo on valittu Insinööriliiton uudeksi puheenjohtajaksi äänin 54-19. Vastaehdokkaana Salolla oli erotetun hallituksen varapuheenjohtaja Pekka Liimatainen.

Porokarin putoaminen puheenjohtajan pallilta on suuri yllätys. Porokari valittiin vasta viime marraskuussa kolmannelle nelivuotiskaudelle.

Tuolloin hän peittosi vastaehdokkaana olleen liiton järjestöjohtaja Mikko Wikstedtin äänin 44-28. Samalla liiton hallitus uusittiin Porokarille uskollisilla miehillä.

Talven aikana Porokarin vastaiset mielialat ovat yllättäen lisääntyneet liiton sisällä. Tärkein asiasyy tähän on se, että Porokarin voimakkaasti ajama uusi keskusjärjestöhanke on ajautunut umpikujaan.

Suurin osa Insinööriliiton jäsenistä haluaisi liiton pysyvän Akavan jäsenenä eikä lähtevän uuden SAK-mielisen liiton kelkkaan.

Toinen merkittävä syy Porokarin syrjäyttämiselle on se, että Helsingin Insinöörien puheenjohtaja Samu Salo ja Tampereen Insinöörien puheenjohtaja Kalle Kiili ovat löytäneet toisensa ja lähteneet yhteistuumin kaatamaan Porokaria.

Salo oli vielä syksyllä Porokarin tukijana mutta sittemmin miesten välille on tullut toraa.

Porokarille syrjäyttäminen tulee suurena shokkina.

Mies itse uhkui valintansa marraskuussa puheenjohtajaksi valintansa jälkeen itsevarmuutta.

– Olen saanut kannatuksen. Samalla linjalla mennään, mikään ei muutu, hän totesi valintansa jälkeen.